Tottelevaisuuskurssit

Tottelevaisuuskurssit  

Monesti kentillä tottelevaisuuskoulutusta vedetään viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen samanlaisena koesuoritusten kaavamaisena toistona. Kouluttajat ja koirat vaihtuvat joka kerta eikä kukaan tiedä millä tasolla kukin koira on ja mitä harjoituksia niiden kanssa on aikaisemmin harjoiteltu. Suorituksissa ei ole enää vauhdista ja hauskuudesta tietoakaan. Jos haluat tottelevaisen koiran, joka haluaa miellyttää sinua ja tehdä liikkeitä koska ne ovat hauskoja suorittaa, sinun on vaihdeltava harjoittelutapoja ja pidettävä koulutus koiran kannalta mielenkiintoisena vuodesta toiseen. Koirilla on neljä kertaa parempi kuulo kuin ihmisillä, mutta silti niille huudetaan käskyjä pää punaisena koiran seuratessa metrin päässä. Koiran tottelemattomuus kuitenkin harvoin johtuu kuuloviasta. Opettele kouluttamaan koira, joka ei laahusta masentuneena perässäsi. Koiran on tarkoitus hakea kontaktia ohjaajaan, eikä päinvastoin!

Alkeistottelevaisuuskurssin hinta 100e sisältää 6 kertaa. Kurssi sopii arkitottelevaisuuden osaaville, jotka ovat kiinnostuneita kilpailemisesta. Kurssilla opetellaan perustottelevaisuusliikkeitä, kontaktin pitoa koiraan ja koiran kouluttamisen perusteita. Kurssille otetaan 4-6 koiraa.

Seuraava kurssi järjestetään viikonloppu kurssina, 14.4 klo.12-15 ja 22.4 klo.12-15. Kurssille otetaan 4-6 osallistujaa. Kurssin hinta on 80e.

 Kouluttajana Paula Speer, 0400-521 478, paula@koiranomi.net tai paula.speer@parnet.fi

Alkeistottelevaisuuden häiriökurssin hinta 100e sisältää 6 kertaa. Kurssi sopii alokasluokan liikkeet osaaville: Koira pysyy paikallaan kaksi minuuttia, koira tulee luokse kutsusta, koira osaa jäädä käskystä seisomaan, istumaan ja maahan. Kurssilla vahvistetaan alokas- ja avoimenluokan kilpailuliikkeitä häiriöillä. Kurssille otetaan 4-6 koiraa.
 
Kouluttajana Paula Speer, 0400-521 478, paula@koiranomi.net tai paula.speer@parnet.fi

Jatkotottelevaisuuskurssin hinta 100 e sisältää 6 käytännön harjoituskertaa. Kurssi sopii koirille, jotka osaavat alokas- ja avoimenluokan liikkeet häiriöistä huolimatta. Kurssilla harjoitellaan voittaja- ja erikoisvoittajaluokan liikkeitä.Kurssille otetaan 4-6 koiraa.

YKSITYISKOULUTUS Henkilökohtaiset koulutukset: 40 e / tunti

KOULUTUKSET YHDISTYKSILLE / SEUROILLE 300 e / päivä + matkakorvaukset 400 e / la-su + matkakorvaukset ja majoitus 500 e / pe ilta – su + matkakorvaukset ja majoitus Ilmoittautumiset Paulalle: 0400-521 478 tai paula@koiranomi.net tai paula.speer@parnet.fi